RekuDesignin tarina

RekuDesign sai alkunsa pienen sattuman kautta. Olin jo syksyllä 2023 alkanut haaveilla, että voisinkohan joku päivä tehdä ihan itse korvakoruja, nimittäin korvikset olivat jo pitkään olleet yksi mun heikkouksista. Silti tuntui, ettei myynnissä ollut ihan täysin mun tyylisiä korviksia. Ajatus jäi muhimaan. 

Hevoset ovat kuuluneet elämääni jo yli 15 vuotta ja harrastaminen on viime vuodet ollut hyvin aktiivista ja tavoitteellistakin. Niinkuin etenkin moni hevosihminen tietää, hevosten kanssa kuitenkin sattuu ja tapahtuu, ovathan ne isoja eläimiä. Loppuvuodesta -23 onnistuinkin tippumaan hevosen selästä pahemmin ja käteeni tuli vamma, jota lähdettiin kuntouttamaan. Sairauslomalla syksyinen ajatus korviksista putkahti jälleen mieleen. Korujen muovailu olisi myös hyvää kuntoutusta loukkaantuneelle kädelle, siitä se sitten lähti!

RekuDesign

RekuDesign tosiaan syntyi hieman sattuman kautta ja en olisi itsekään koskaan uskonut, että nyt ollaan tässä tilanteessa, että mulla on jo oma verkkokauppakin, aika hullua! Voisi siis sanoa, että korvikset veivät mennessään ihan todenteolla. Varsinkin alkuun tuntui, että mahdollisuudet korvisten suhteen olivat rajattomat ja ihan pää sauhusi kaikesta siitä innosta ja uusista ideoista. Kaiken sen innon keskellä oli suhteellisen vaikeaa koittaa miettiä selkeää brändiä ja millaisia koruja oikeasti haluan toteuttaa. Oman tyylin löytäminen olikin siis melko aikaa vievää ja vaati lukemattomia kokeiluja, niin onnistumisia kuin myös täyshuteja. Ylipäätään yrittäjyys on ollut aikamoinen seikkailu täynnä uuden oppimista, onnistumisia ja erehdyksiä.

RekuDesignin tavoite on luoda koruilla hyvää mieltä, itsevarmuutta, kauneutta, rohkeutta ja piristystä arkeen sekä ylipäätään elämään. Korvakorut ovat värikkäitä, mutta kuitenkin hillittyjä pastellisine sävyineen. Korujen osat ovat laadukkaita tarkan nikkelitestauksen läpikäyneitä osia ja osat tilataan suomalaisilta yrityksiltä. Yksi RekuDesignin arvoista onkin laatu! Koruja myös testataan arkikäytössä eri olosuhteissa, jotta voidaan varmistaa, että korut kestäisivät käytössä mahdollisimman pitkään.

Mallistossa on koruja moneen makuun käytettäväksi niin arjessa kuin juhlassa. Kaikki korut ovat rakkaudella tehtyjä yksilöitä, joissa yhdistyvät hempeys ja tyylikkyys. Näitä koruja ei siis synny liukuhihnalla, vaan korut rakentuvat hartaasti ja tarkasti ajan kanssa🖤

Veera

RekuDesignin takana olen minä, Veera Reku, 25-vuotias tamperelainen varhaiskasvatuksen opettaja ja uraansa aloitteleva yrittäjä. Ammattieni lisäksi olen ikuinen haaveilija ja ideoita pulppuava innostuja. Joku kerran sanoi, että katson maailmaa vaaleanpunaisten sydänlasien läpi ja se kuvastaa minua suhteellisen hyvin🤭

Kuten sukunimestäni voi päätellä, RekuDesignin nimi tulee suoraa omasta, aika harvinaisestakin sukunimestäni. Meitä Rekuja on olemassa nimittäin alle 30!🙊 Reku kuvastaa omasta mielestäni tietynlaista maanläheistyytä, luonnonlapseutta ja suomalaisuutta. Nämä arvot ovat myös vahvasti läsnä RekuDesign brändin toiminnassa.

Käsillä tekeminen on jo pienestä asti ollut minulle tärkeää ja olen ollut luonnostaan lähes kaikessa kädentaitoihin liittyvässä melko hyvä. Eniten minulla on osaamista kuvataiteen puolelta, mutta nyt aikuisiällä piirtäminen ja maalaaminen ovat harmillisesti jääneet vähemmälle. Ennen RekuDesignin syntymistä huomasin kuitenkin, että luovana ja visuaalisena ihmisenä usein kaipasin aikaa toteuttaa itseäni ja sitä ihanaa tunnetta kun saa kunnolla uppoutua tekemiseen. Minulle flow-tilaan pääseminen on myös aina ollut hurjan palauttavaa ja etenkin päiväkodissa työskentelyn ohelle sitä tarvitsee paljon. 

Päätyönäni työskentelen päiväkodissa varhaiskasvatuksen opettajana. Nautin siitä työstä todella paljon ja koen, että lasten kanssa työskenteleminen on kyllä ihan mun juttuni. Arki päiväkodissa on kuitenkin usein melko vauhdikasta, joten korut ovat tuoneet ihanaa vastapainoa siihen. Vastapainoa paikoitellen vauhdikkaaseen arkeen tuovat myös hevoset ja ylipäätään eläimet, jotka ovat myös tärkeässä osassa elämääni💜

RekuDesignin korut kuvastavat siis hyvin omaa persoonaani; olen pirteä, pirskahteleva, herkkä, aito, rauhaa rakastava ja luonnonläheinen. Samat teemat näkyvät myös koruissani ja on ihana päästä toteuttamaan kaikkea kaunista, joista ilahtuvat minun lisäkseni myös muut✨